Welcome!

Welcome!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Väsynyt ja onnellinen

Pääsiäinen pääsääntöisesti vierähti Viitasaarella mökkeilyn merkeissä.
 Melko vauhdikas oli reissu, pojat ajeli mönkkärillä, kasattiin suurensuuri kokko lauantai-illaksi, ulkoiltiin, syötiin ja naurettiin. Sunnuntaina ajeltiin kotiin että ehtii maanantain vielä tasaantua kotona ennen arkeen paluuta.
 

Tuntuu että päässä on taas tuhannen asiaa sekaisin, solmussa ja ajatuksia vilahtelee epämääräisinä
häivähdyksinä, tässä aamupäivä vierähti hujauksessa koneella kun selvittelin, lähetin, testasin ja kyselin erilaisia tietoteknisiä yms. yksityiskohtia. No, mutta nyt on varattu yksi mökki heinäkuun alkuun, vinkattu samaisesta mökistä tutulle, opeteltu palveluskoirakokeeseen ilmoittautumista verkossa (toimii) ja annettu ohjeita muille sen käytöstä sekä otettu ilmoittautumisia vastaan, kun vajaan kuukauden päästä on mulla debyytti palveluskoirakokeen järjestämisessä! Joka välissä eksyin myös vähän selailee bloggeria ja facebookia ja sitten lähes teatraalisesti ohjasin itseni taas oikeiden asioiden äärelle.
 

Nyt on vihdoin tosiaankin sellainen olotila ja tunnelma, että kevät jolkottaa hurjaa vauhtia, fiilis on hyvä ja kaikkea mahtavaa on vain luvassa! Ensi viikolla jatkuu viikko sitten alkanut tutustuminen uuteen saksanpaimenkoirakaveriin (ei oma, mutta potentiaalinen treenikaveri), pääsen ihastelemaan ystävän pienenpientä poikavauvaa ja ehkä meidän omalta spaanielilta saadaan vihdoin tuo tötterö pois päästä. Ehkä. Seinän varret on sen verran sulanut lumesta että alan siivoamaan ensimmäistä kukkapenkkiä, josta pilkistää jo pieniä vihreitä taimenalkuja.
 

Mukavaa uutta (ja vajaata!) viikkoa :)
 
-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti