Welcome!

Welcome!

torstai 29. tammikuuta 2015

Valkoinen

Toisena värinä mainittakoon sitten seuraavaksi hallitsevin,
valkoinen
 
 
Lähes kaikki kalusteemme on valkoisia, koska harmaa on niin hallitseva väli, halusin alusta asti että kalusteilla saadaan kontrastia ja vaaleutta kotiimme.
 

 
 

Haluaisin myös paljon valkoisia tekstiilejä, valkoiset sohvat, paljon valkoisia röyhelötyynyjä jopa valkoisia mattoja. Mutta, olen tullut siihen tulokseen ettei koirataloudessa ole mitään järkeä raastaa itseään sillä, että pitäisi kokoajan varjella kaikkea mahdollista noilta elukoilta. Kesälläkin meillä on välillä ovet selällään kuin huvikummussa konsanaanm joten likaa ja roskaa kulkeutuu sisälle ihan valtavia määriä. Joten pidetään materiaalit helppoina :)


 
Tämän postauksen kuvista suurinosa taisi olla sellaisia jotka jossain muussa yhteydessä on täällä blogissa jo olleet. Kierrätetään vähän ;)
-Suvi-
 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Viisi väriäni: harmaa

Täällä blogeissa kiertelee blogihaaste, kodin viisi väriä, jossa pitää kirjoittaa viisi postausta viidestä eri väristä joita kotoa löytyy. Nappasin tämän Aamu omenatarhassa-blogista, jossa Anna kirjoitteli heidän ihanan kodin väreistä ja pisti haasteen vapaaseen jakoon.
 
 
Aloitetaan siitä mikä on ilmiselvintä. Harmaa.

 
Meillä on harmaata monenmonina erilaisina materiaaleina ja yksityskohtina..


Lähes kaikki sisustusmateriaalit on ainakin jonkinverran harmaata, mattaa ja kiiltävää..


Harmaata on tummaa ja vaaleaa, isoinakin pintoina.. 
 
 
 
 Harmaa on joissain tapauksissa tylsä, kylmä ja kalsea vaihtoehto, mutta (koska omiaan pitää aina kehua) pidän siitä meillä. Se on rauhallinen ja tunnelmallinen, kotona muuten pitsit ja röyhelöt pehmentävät ja puhdas valkoinen raikastaa ilmettä.




-Suvi-

maanantai 26. tammikuuta 2015

Pinnatuolit

Viimekesänä myytiin meidän vanha mummolantalo, talo oli ollut tyhjillään jo reilun vuoden ja kaikki tavarat oli siellä suurinpiirtein niillä paikoilla mihin ne oli jääneet kun mummu muutti palvelutaloon kirkolle. Kävimme ennen myyntiä tonkimassa vanhoja tavaroita, sovimme porukalla että jokainen ottakoon mitä tahtoo ja loput viedään kaatopaikalle. Ja voi miten paljon kaikkea roinaa sinne olikaan kerääntynyt :( Vanhoja kirjoja, petivaatteita, patjoja.. Mutta oli siellä seassa muutama helmi, ja meille noista helmistä muutti ruokaryhmä, pinnatuolit ja pyöreä pöytä.
 
 
Myrkynvihreät kalusteet eivät tosin sellaisenaan meitä ihastuttaneet, mutta kun itse tekeviä ihmisiä ollaan, otin kalusteet kauniiseen käsittelyyni ja niistä tuli vaalean harmaat.
 
 

Sijoituspaikkana niille on suunniteltu kuisti, tosin ne on niin kauniit että tekisi mieleni raahata ne keittiöön! Mutta kuistilla ne nyt olkoon, ja nyt malttamattomana odotellaan että kevät meille saapuu että saadaan kuisti maalattua sisältä niin aletaan päästä siihen ihanaan maalaiskuisti-tunnelmaan mitä halajan.
 
 



Tämä ja seuraava viikko onkin meille hyvin mielenkiintoinen, kun isännän siskon koirat on meillä hoitolapsina, sellaiset mustat, karhun näköiset ja vasikan kokoiset :) Meidän tytöt ei tosin aivan välittömästi olleet kovin innoissaan tästä järjestelystä, mutta en usko että ne jaksaa kovin montaa päivää mököttää.
 
Reipasta viikkoa! 
-Suvi-

perjantai 23. tammikuuta 2015

Liikuntarajoitteisten toimintakeskuksesta päivää!

Kuten otsikko kertoo, meillä on ollu vähän vaikeeta. Viime kerralla kerroinkin meidän koirien leikkauksista ja nekään ei sitten mennyt ihan niinku Strömsössä konsanaan... Milan kanssa on kolmesti ravattu lääkärissä, on ollut vatsa sekaisin, turvotusta ja tulehdusta. Toinen antibioottikuuri on menossa, toivottavasti nyt paranee, tuo "pönttökin" on sillä ollut päässä jo kolme viikkoa suunnitellun 10 päivän sijaan.. Voi ressukkaa :( Sielua särkee kun toinen on niin reppana eikä sille voi edes selittää että miksi näin tehdään.

 
 Lili sensijaan toipui vallan mainiosti ja oli jo parin päivän päästä sitä mieltä että on aivan kunnossa ja voisi riehua ja retkuta juuri niinkuin ennenkin. No se 10 päivää jouduttiin köpöttelemään pikkulenkkejä hihnassa ja siitä pikkuhiljaa päästiin sitten treenailemaan ja lenkkeilemään vähän enemmän. Tämä viikko on tehty TOKOsulkeisia joka päivä kun viikon päästä olisi ensimmäinen koe, epävirallinen tosin, mutta siitä on hyvä aloittaa niin nähdään mihin ne rahkeet riittää :)

 
 
No mutta ei siinä vielä kaikki rajoittuneisuus mitä meidän kylästä löytyy, itsellä on lonkka vaivannut joulusta asti. Kuullostaa kunnon vanhainkodin meiningiltä ;) Aluksi se kiukutteli hieman aamupäivisin ja ajattelin että kevyellä liikunnalla ja kunnon venyttelyillä se siitä menee ohi. No ei mennyt. Ensimmäinen lääkärireissu tuotti hoidoksi lääkekuurin. Se auttoi niin kauan kunnes loppui.
Kävin uudelleen lääkärissä ja nyt asiaa alettiin viemään eteenpäin, helmikuun alussa on sitten jos jonkinmoisia lisätutkimuksia. Tällähetkellä meininki on sitä että heräilen joka yö aamuyöstä siihen kun jalkaa on levossa alkanut särkeä ja heräämisaikaan mennessä särky on jo niin kamalaa ettei meinaa sängystä päästä ylös. Päivän mittaan se hieman helpottaa ja tarvittaessa lääkkeillä sen saa hieman kuriin. Voi helmikuu tule jo! Ratsastaminenkin on nyt kielletty niin kauan että tiedetään mikä siellä on, ja lenkille voi mennä jos kärsii, eli koirat juoksee irrallaan ja minä linkutan perässä :D
 
Nyt kun liikunta on hieman rajoittunutta ja pakkastakin on ollut lähemmäs 100 astetta, ollaan puuhasteltu sisäll kaikenmoista. Olohuone sai uuden sohvapöydän, joka on tapojemme mukaisesti tehty itse työmaan jämäpuista. Olohuone on muuttanut muotoaan tämän talven aikana kyllä aika radikaalisti, pientä hienosäätöä tosin siihen on ehkä vielä luvassä ;)
 
 
Lisäsi olemme pitäneet leivontapäivää, siivouspäivää, maalauspäivää, lepopäivää ja vaikka minkälaista haahuilupäivää. Töihin ehkä hieman mieli alkaisi halajamaan, mutta se haaveilu on ehkä hieman turhaa tässä terveystilanteessa. Pitäisi jokin ryhti saada tähän arkeen, päivät vai lipuu ohi ja tuntuu että vaikka kokoajan jotakin touhuilee niin ei saa mitään aikaiseksi.
 
 
Työhuoneen liitutauluseinään taiteilin yks päivä tuollaisen viikkopäivyrin johon voi pistää ylös jotain muistettavaa. Sinne tulee lattia viikonloppuna! Sitten pääsen sisustelemaan sen valmiiksi :)
 
Me jatketaan täällä särkylääkkeiden voimalla ja odotellaan parempivointista huomista! Hiihtämäänkin pitäisi päästä!
 
-Suvi-

perjantai 9. tammikuuta 2015

Pönttöpäät

Meidän molemmat koirat steriloitiin torstaina. Asiasta oli päätetty jo syksyllä, mutta Lilin juoksut veivät asiaa tänne tammikuulle asti. Lili sai juoksujensa aikaan raivokohtauksia ja retuutti Milaa milloin mitenkin, ja Mila 7v. alkaa olla jo sen ikäinen, että haluttiin ennaltaehkäistä vanhuudenvaivoja tällä osa-alueella. Toivotaan että näihin asioihin tulisi apua tästä.



Nyt minulla on täällä kaksi koiraressua kaulurit (joita meillä pöntöiksi kutsutaan) päässä ja sohvat on laitettu käyttökieltoon, koska kaikenlainen hypähtely ja hyökkiminen on kielletty nyt ainakin muutaman päivän, jotta haavat ei ratkea. 


Ensimmäinen yö nukuttiin porukalla patjalla olkkarin lattialla, Lili nyyhkytteli vähän väliä pitkin yötä ja minä lohdutin ja kyynelehdin, kun ei sille raukalle voi edes selittää, että kaikki on hyvin parin päivän päästä. Ottaa mamille vähän koville kun toiset on niin reppanoita.


Tällä hetkellä pitäisi siis saada ne pysymään rauhallisina. Tämän aamupäivän aikana on ainakin ilmennyt se, ettei Lili osaa kävellä, vaan se kulkee juoksemalla ja kun on vähän hutera olo eikä se ole ikinä ennen ollut tuo pönttö päässä, niin liikkuminen koostuu epämääräisistä ryntäilyistä satunnaisiin suuntiin ja pysähtyminen tapahtuu törmäämällä johonkin, siihen jäädään töröttämään sitten, kunnes joku tulee ja ohjaa seuraavaan suuntaan... Hohhoijaa... Jospa tämä tästä. 

Täytyy itse yrittää pysyä rauhallisena ja keksiä tekemistä joka on mahdollista toteuttaa olohuoneen lattialla :D 

Normaalimpaa viikonloppua teille!

-Suvi-

tiistai 6. tammikuuta 2015

Kotona


Napsin muutaman kuvan kotona tässä yksi päivä ja tuli pientä uudistuksen tarvetta taas. Omia kuvia ja kuvia omasta kodista on hankalaa yrittää katsoa puolueettomasti, vaikka kuinka yrittäisi. Vaikka joku muu sanoisi, että ompa kivannäköinen se tai tuo, silti se näyttää omaan silmään ehkä hieman tylsältä tai tavalliselta. Sisustaminen on välillä vähän hankala laji, varsinkin tällaiselle, jolla on intoa paljon, mutta ei halua käyttää rahaa kauheasti, joten monesti pitää yrittää pyöritellä jo olemassa olevia tavaroita, jotta saisi mieleisen näköistä.


Sittenkun se inspiraatio iskee, pitäisi saada muutoksia tehtyä kerralla, mutta se on vähän suuruuden hulluutta, ei tässä tilanteessa ole varaa laittaa koko huushollin mattoja, verhoja ja lamppuja kerralla uusiksi :D 


Harmikseni se vierashuoneen remppa on vieläkin vaiheessa, lattia ja listat puuttuu edelleen. Ne kun saisi paikoilleen niin voisi keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten sisustukseen ;)


Joululomalla alkoi seljetä ajatus myös siitä, millaisia valaisimia tarvittais. Tällähetkellä lähes kaikki meidän lamput on sellaisia mitä on vaan kerääntynyt matkaan tässä vuosien varrella, kovinkaan montaa ei ole tähän kotiin ajatuksella hankittu. Paitsi tuo olohuoneen jalkalamppu, joka vilahti jossain kuvassa. 



Huonosti valittujen lamppujen lisäksi meillä on monenmoisia sydämiä, tuhaterilaista harmaan sävyä ja haave valkoisesta sohvasta, jota ei meille koskaan tule koska koirat. 


-Suvi-