Elonmerkkejä ja muuttosuunnitelmia

Noin meni kesä ja syksy ja talvessa ollaan.

Yläkylällä on paiskittu töitä ja otettu vastaan uusia tuulia  ja opeteltu elämään niiden kanssa.

 Elokuun lopussa yksi suuri muutos astui voimaan kun meille muutti silloin pienenpieni n.5 kilon karvapallero, Jippo. Jippo on belgianpaimenkoira tervueren, olimme valmistautuneet suoranaiseen tuhoon, piinaan ja taisteluun, ja nyt herran ollessa 5,5kk vanha, 18kg ja 60cm, voi kevyesti huokaista, sillä suurin osa kauhuskenaarioista on toteutumatta ja yksinkertaisesti voin vaan rakastaa tuota ötökkää. Mainio tyyppi! :)

 

Jippo 8viikkoa

 

Jiposta tullaan varmasti kuulemaan vielä, mutta on tässä muutakin muutosta luvassa, nimittäin Yläkylän tuuliviiri muuttaa tammikuussa. Me emme siis fyysisesti muuta mihinkään, tänne korpeen on tuppeuduttu ihan kunnolla, mutta blogi muuttaa uuteen osoitteeseen. Valitettavasti tarkemmin siitä saan infota vasta vuoden vaihduttua, mutta näin etukäteistiedoksi kaikille.

 

 

Eli syödään jouluna hyvin, otetaan uusi vuosi vastaan leppoisissa tunnelmissa ja tammikuussa isketään tallaa pohjaan ja aloitetaan ihan (tai ainakin lähes) puhtaalta pöydältä. Uusi osoite, vähän uutta perspektiiviä elämään ja lisää uutisia.

 

Ihanaa loppuvuotta <3 <3

 

-Suvi-

Jännän äärellä

Vaikka meillä ei helteitä oo vielä ollutkaan, voisin hieman ajatella jo että on kesä. Kasvihuone on valmis ja odottelee asukkejaan, en tosin tiedä miten saan tomaatintaimet hengissä sinne asumaan, koska ensimmäisellä ulkoilukerralla 3 niistä heitti jo veivinsä :( Onneksi niitä on aika monta vielä !

 

 

 

Ollaan oltu isännän kanssa molemmat kotona parisen viikkoa ja saatu taas hommia vähän etenemään, tosin kuten omakotitalossa, aina on jotain hommia rästissä. Kasvimaata pitäisi vielä vähän kohentaa, jotta saatais sinne kasvikset kasvamaan. Niin ja koira-aita pitäis korjata. Se kaatui takapihan metsästä viimekesänä kun myrsky kaatoi yhden koivun sieltä. Ei sillä että tuo meidän spanielivanhus sieltä karkaisi mihinkään, mutta jos kaikki taivaankappaleet on oikeissa asennoissa, meille tulisi uusi karvavauva syyskuussa! Olen löytänyt melko huipun pentueen, joka syntyy heinäkuussa ja menen nyt kesäkuun alussa esittäytymään kesvattajalle ja toivon että hän näkisi minussa potentiaalia tuollaisen koiran ihmiseksi. Koira olisi siis belgianpaimenkoira, tervueren tai groenendael, pentueeseen voi syntyä kumpia vain. Pentujen suku on vahvaa Suomen ja maailmankin huippukäyttökoiria, joten ei ole ihan sanottua että sieltä saa pennun. Varsinkaan ensimmäiseksi käyttökoiraksi. Mutta pidellään peukkuja! :)
 

Kuva lainattu Offline's kennelin nettisivuilta, kuvassa uros Offline's Yes Yes, josta tulisi havittelemani pennun isä.

 

Jännittävää kevättä, vai kesääkö se jo oli? ;)

 

-Suvi-

Ah, mikä ihana kevät!

On ehdottomasti parhaita hetkiä vuodessa se, kun koivikot alkaa vihertää, pihassa voi todeta että ruohonleikkurin saa pian kaivaa esille, grillissä on tirissyt ensimmäiset pihvit ja kukkapenkit alkaa näyttää taas joltain muulta kuin kasalta multaa ja kuolleita kasvinosia.

 

Sain eilen isot kasat erilaisten perennojen juurakoita tuttuni pihasta, ja nyt on operaationa saada niille kaikille hyvä koti meidän pihapiiristä. En enää ihan muista mitä kaikkea siellä oli, mutta se selviää kesemmällä sitten! :D

  

Käytiin myös kesän ekalla veneretkellä :) Aivan mahtava sää oli!!

 

Ihanaa äitienpäivää! 

-Suvi- 

Vappua!

Hauskaa vappua kaikille!

 

Meillä se menee ohan kotosalla grillaillen ja chillaillen. JOS lumet sulaa grillin päältä ennen iltaa..

 

 

 

  Huomenna on jännä päivä, ensimmäinen itse järjestämäni palveluskoirakoe alkaa klo 13 ja seurakavereista moni osallistuu tuohon kokeeseen ja todennäköisesti heillä jännitys on vielä hurjempi!
 

 

Lauantaina on yhdet nelikymppiset juhlittavana, joten eiköhän sitä silloin saa juhlia tän vapunkin edestä. Joten ei muutakun korkkarit kattoon ja lupsakkaa pitkää viikonloppua!
 

 

-Suvi-

Yhteydet pelaa taas!

Täällä on oltu melkein viikon verran lähes täysin vailla nettiyhteyttä! Puhelin on välillä ottanut yhteyksiä ulkomaailmaan, mutta tietokone ei nimeksikään. No, onneks on ollu muutaki tekemistä kun koneella roikkuminen. Fiksailin meidän kuistin kun lämpötilat nousi tarpeeksi :)
 

 

 

Nyt ei auta kuin odotella lämpimiä kesäaamuja niin voi kuistin sohvannurkassa hörppiä aamukahvit.

 

 

 

Kasvihuone on myös kohta harjakorkeudessa, tänään hyisenä aamuna ei tunnu siltä, että kohta siellä tomaatit kypsyy ja kurkut kukkii!

 

 

Ihanaa viikonloppua!

 

-Suvi- 

Kaikki ne pahat ajatukset

Uusimmassa kotivinkissä oli juttu turhasta murehtimisesta ja kuinka siitä voi päästä eroon ja koska olen omassa elämässäni tällaisilla alueilla yrittänyt kehittää itseäni viime vuosina, inspiroi tuo juttu pohtimaan vähän täälläkin noita asioita. Oon huomannut, että tämän blogin kirjoittaminen on jotenkin hieman terapeuttista. Tilitän tänne tosiaan välillä kun mieli on paha ja yleensä se on kyllä helpottanut fiiliksiä. Ehkä kun asioita länttää tekstinä tähän ruudulle, pääsee niistä hieman kauemmas ja ne eivät näytäkään enää niin pahoilta ja suurilta.

 

 

Olen siis parin viimevuoden aikana pohtinut paljon omien mielialojeni heittelyitä ja opetellut hillitsemään niitä gozilla-kohtauksia mitä varmaan kaikki (naiset) välillä saa..? Eikö?

No, minä ainakin sain.

Vielä parisen vuotta sitten, ja varsinkin joskus 6-7 vuotta sitten olin ehkä jossain ihme myöhäisteini iän huuruissa vielä. Jos asiat ei menny niinkun olin halunnut, hermo meni, päreet ja käämit paloi, pelihousut repesi.. Ja niin edelleen. Ehkä osa aikuistumista on ollut se että enää en ihan sellasia kierroksia saa koneeseen, ainakaan joka viikko ;)

Jossain vaiheessa pääsin hermoromahdusten niskanpäälle, kun olin ensin tiedotanut ettei niin voi jatkua. Välillä on hankaluuksia edelleen siinä kohdassa kun alkaa raivotuttaa ja pitäisi muistaa vetää pari pitkää henkäystä ja puhua normaalilla äänellä. Enkä siinä aina onnistukaan, eikä se haittaa. Mutta selvästi olen osannut osan kiukusta laannuttaa, ja kyllä sitä aika takakireä tulee välillä oltua, mutta sen osaa nykyään purkaa enemmän puhumalla kuin itkupotkuraivareilla.

 

Toinen mielen pahe on murehtiminen. Murehtiminen asioista joille ei voi tehdä mitään, murehtiminen siitä mitä muut minusta tai mistäkin asiasta ajattelee. Olen jostain kehittänyt itselleni hieman heikohkon itsevarmuuden, jolla on osuutta sekä tähän murehtimis- että tuohon hermojen menetys asiaan. Onneksi olen kuitenkin kasvanut tässäkin asiassa ja oppinut tiedostamaan turhanpäiväistä murehtimista ja saanut patisteltua itseäni olemaan vähän reippaampi :) Joudun ihan tietoisesti välillä pysähtymään joidenkin asioiden äärelle ja pinnistelemään jostain mielen syövereistä sen OMAN mielipiteen ja tuntemuksen siitä mikä olisi minusta paras vaihtoehto. Tietoisesti olen myös oppinut työntämään pois mielestäni niitä asioita, joille en voi tehdä mitään, joten turha niitä on murehtiakaan sen kummemmin.
Se, mitä muut minusta ajattelee, on onneksi myös jäänyt vähän toisarvoiseksi asiaksi viime vuosina, olen edelleen vähän ylikiltti ja mieluummin hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta tiedän että ympärilläni on kourallinen sellaisia ihmisiä, joista tiedän että he tuntevat minut ja jos joskus tötöilen, se ei vaikuta meidän väleihin.

Ensi viikolla tulee mittariin 28-vuotta. Vaikka olo on välillä kuin 18-vuotiaalla, on sitä onneksi hieman jo aikuistunutki, mutta kasvu jatkuu, ehkä mä vielä jonain päivänä oon tosi "zen" ;D Tyyni ja rauhallinen, tyytyväinen ja onnellinen. Ja useimpina hetkinä oon jo. Välillä käyn hakemassa oikeanlaista asennetta hidasta elämää-sivustolta, se on täynnä ajatuksia herättäviä kirjoituksia elämästä ja armollisemmasta itsensä kohtaamisesta, itsensä kehittämisestä sekä rauhallisesta ja tyynestä elämäntyylistä.

 

Tällähetkellä olen kiitollinen siitä, että vaikka tämä alkuvuosi on ollut melkoista vaikerointia, en ole menettänyt positiivisuuttani ja optimismia tulevaisuutta kohtaan! En ole (toivottavasti) liiaksi syyllistynyt ruikuttamiseen vaan pystynyt aina sanomaan että kyllä se tästä, kohta helpottaa. Ja kiitollinen olen myös siitä, että nyt todella helpottaa! Nimittäin neljän viikon jälkeen, Milan häntäamputaatio on vihdoin alkanut näyttämään paranemisen merkkejä! Jos ei tilanne olisi nyt alkanut edistymään, olis uusi leikkaus edessä tämän viikon lopulla, mutta nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin että paraneminen nyt etenee, eikä takapakkia tule enää! Niin ja se millä tämä käänne tilanteeseen saatiin, oli hunaja. Jep, hunajavoide nimeltä vetramil, sanoinkin isännälle yks päivä että ihan sama mikä naarmu tai haaveri tolle koiralle tulee enää ikinä, niin hommaan sangollisen vetramiliä ja dippaan koko ötökkää siinä vaan :)

Kaivelin kesäkuvia vähän mieltä lämmittämään, kohta on taas lämmin! Hugs and love!

 

-Suvi-

Väsynyt ja onnellinen

Pääsiäinen pääsääntöisesti vierähti Viitasaarella mökkeilyn merkeissä.
 Melko vauhdikas oli reissu, pojat ajeli mönkkärillä, kasattiin suurensuuri kokko lauantai-illaksi, ulkoiltiin, syötiin ja naurettiin. Sunnuntaina ajeltiin kotiin että ehtii maanantain vielä tasaantua kotona ennen arkeen paluuta.

 

Tuntuu että päässä on taas tuhannen asiaa sekaisin, solmussa ja ajatuksia vilahtelee epämääräisinä
häivähdyksinä, tässä aamupäivä vierähti hujauksessa koneella kun selvittelin, lähetin, testasin ja kyselin erilaisia tietoteknisiä yms. yksityiskohtia. No, mutta nyt on varattu yksi mökki heinäkuun alkuun, vinkattu samaisesta mökistä tutulle, opeteltu palveluskoirakokeeseen ilmoittautumista verkossa (toimii) ja annettu ohjeita muille sen käytöstä sekä otettu ilmoittautumisia vastaan, kun vajaan kuukauden päästä on mulla debyytti palveluskoirakokeen järjestämisessä! Joka välissä eksyin myös vähän selailee bloggeria ja facebookia ja sitten lähes teatraalisesti ohjasin itseni taas oikeiden asioiden äärelle.

 

Nyt on vihdoin tosiaankin sellainen olotila ja tunnelma, että kevät jolkottaa hurjaa vauhtia, fiilis on hyvä ja kaikkea mahtavaa on vain luvassa! Ensi viikolla jatkuu viikko sitten alkanut tutustuminen uuteen saksanpaimenkoirakaveriin (ei oma, mutta potentiaalinen treenikaveri), pääsen ihastelemaan ystävän pienenpientä poikavauvaa ja ehkä meidän omalta spaanielilta saadaan vihdoin tuo tötterö pois päästä. Ehkä. Seinän varret on sen verran sulanut lumesta että alan siivoamaan ensimmäistä kukkapenkkiä, josta pilkistää jo pieniä vihreitä taimenalkuja.

 

Mukavaa uutta (ja vajaata!) viikkoa :)

 

-Suvi-

Rämpiväinen

Rämpiväinen on termi, joka tuntuu kuvaavan mua tällä hetkellä. Koko alkuvuosi lähti menemään ihan päin *piip*. Jos oikein muistelen, kun vuosi vaihtui, olin melko täynnä intoa. Olin onnistunut ilmoittamaan itseni pariin mielenkiintoiseen tottis-koulutuspäivään, oli asetettu rima ensimmäisten tokokokeiden suhteen, leikkautimme molemmat koirat, ajatellen että siitä ei voisi seurata muuta kuin parempaa huomista. Muillakin kuin koirarintamalla ajattelin että hommat alkaa sujumaan, jos vaikka töihin pääsisi takaisin, vaikka rakastankin olla kotona, 6 kuukautta riittäisi ehkä jo.

 

Mutta. Sitten tuli se iso mutta. Koirien sterilointileikkaukset tehtiin tammikuun alkupuolella, Mila ei alkanut paranemaan, tuli nestettä haavaan, kamala suolistotulehdus (antibiootteja), virtsatietulehdus (antibiootteja), sitten loppusuoralla leikkaushaava otti ja tulehtui (antibiootteja). Suunnitellun 10 päivän sijaan tuo toipuminen venyi niin että kolmen viikon jälkeen alkoi koira olla kohtuullisessa kunnossa. Noh, siinä sivussa mutkitteli tapaus-Lili. Milalla oli pariin otteeseen niska reijillä ja helmikuun puolessa välissä kaulaan tuli niin mojova vekki että taas syötiin antibiootteja, kun ei se alkanut paranemaan pelkällä puhdistelulla. Sitten tehtiin raskaat päätökset Lilin kohtalosta. On sitä ikävä, vaikka tiedän ettei meillä paljoa vaihtoehtoja ollut.

 

Jotenkin tähän yhden koiran taktiikkaan on nyt tottunut, vaikka tuntuu että koko elämän rutiini hieman romuttui kun jouduin rakkaan harrastuksen pudottamaan ohjelmista pois. Olen kyllä käynyt hallilla fiilistelemässä ja seuraamassa muiden treenejä maastossakin :) Ja onhan mulla seuran hallituksessa paikka ja hommia, jotka pitää mut kiinni noissa piireissä.

 

 

Mutta, koska vastoinkäymiset eivät voineet siihen helmikuun loppuun päättyä, onnistui Mila telomaan itsensä eräällä mökkireissulla pari viikkoa sitten. Sen häntä oli jollain mystisellä tavalla murtunut n. 15cm ennen hännänpäätä ja se jouduttiin katkaisemaan. Häntä amputoitiin siis noin puolestavälistä, koska ei tuollaiselle vammalle oikein muutakaan voi tehdä. Nyt on 2,5 viikkoa mennyt eikä haava ole oikein kokonaan parantunut. Mietin kaiket illat sängyssä nukkumaan alkaessa taas että mitä jos. Mitä jos en ole osannut hoitaa sitä oikein, olisiko se parantunut jos olisin tehnyt niin ja näin, vaikka olen pilkulleen noudattanut hoito-ohjeita. Mitä jos siihen tulee kuolio ja se joudutaan leikkaamaan uudelleen? Paraneekohan se ikinä...? Huoh. Oon niin täynnä tätä. Pienestä alun myskytuulesta en ollut oikeen millänsäkään, mutta nyt kun räntäsateessa seisominen on jatkunut sen 3 kuukautta, alkaa riittää.

 

 

Tämä ehkä hieman epäselvä sepostus sekavista pahanmielen aiheuttajista selittelee miksi myös täällä blogissa on ollut melko hiljaista. Vaikka kovin paljon tahtoisin pitää tätä yllä ja innostua asioista, mutta huoli ja stressi asioista painaa mieltä niin ettei tekstejä saa itsestään irti. Tämä tänne tilittäminen kyllä auttaa yleensä :) Nyt ulkona tuulee niin, ettei pipo pysy päässä ja räntää tulee vaakasuoraan, ei oikein houkuttele reippailemaan. Mutta, koska sohvanpohjalla voivottelu ei ainakaan fiilistä paranna, puran tuntoni tänne blogiin, otan tuon karvakaverin mukaan ja lähden sinne pihalle, tiedän että takasin tullessa on parempi meininki.

 

Kesän odottelu tuntuu ihan ikuisuuksien mittaiselle. Olen mielessäni järjestellyt ja purkanut näitä alkuvuoden piinoja ja tuntuu että pitäisi jotenkin kääntää sivua ja pistää piste tälle sadepilvelle pään päällä. Jos vaikkapa huhtikuu toisi jo tullessaan lempeämpiä tuulia.

 Tiedän, että kesällä olisi tiedossa mahtavia juttuja, joten pistän kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja yritän pysyä optimistisena. Kyllä se kesä sieltä tulee, eikä ihan kaikki voi mennä päin *piiiiip*.

Eihän?

 

Tyynempää viikon aloitusta sinne!

 

-Suvi-

 

 



Vähän freesimpi

Vessa, se on nyt freesimpi.

 Vaatihan se taas hieman vääntöä ja väkertämistä mutta valmiiksi saatiin!

 

 

Vanha toiletti oli aikansa elänyt, perus 90-luvun beigeä ja puunväristä kalustetta. Koska halusimme remontista helpon, pohjustimme vanhat laatat "praimerilla" jonka ansiosta vanhojen laattojen päälle voin tehdä tasoituksia ja laatoittaa uudelleen. Tai kuten meillä seinien yläosat tasoitettiin ensin saneerauslaastilla ja sitten vielä hienommilla pintatasoitteilla ja tapetoitiin. (Vinkkinä vaan, että jos ei himota alkaa paukuttaa vanhoja laattoja irti)

 

 

Lattiaan valittiin pukkilan mallistosta 6-kulmainen natura laatta. Rakastan sitä! Ja seiniin ihan simppeliä valkoista, yläosaan vähän pitsiä tapetin muodossa.

 

 

Pöytätaso ja hyllyt on liimapuulevyä, joka on öljytty likaa ja vettä hylkiväksi. Peili taisi löytyä jyskistä ja verhon tuunailin h&m:ltä tilaamistani sivuverhoista. Pöytäkannen alle on kiinnitetty ihan tavallinen verhotanko, johon menee sellaset klipsit.

 

 

Tuntuu että tilakin on nyt enemmän kuin ennen!
 

 

Kun hanget vielä kantaa, käytiin Milan kanssa keräämässä pajunkissoja tuomaan kevättä kotiin :)
 

 

 

Ihanaa viikonloppua!

 

-Suvi-

Minä sinua vaan

Heräsin aamulla, pää oli jotenkin sumuinen, tuntui kuin ei olis nukkunut kuin puoli tuntia. Silmät oli turvoksissa, kuten tällä viikolla joka aamu, kun illalla uni on tullut kovin itkun sekaisena. Ensimmäiset kolme sekuntia kaikki on ihan hyvin, kunnes taas muistaa mikä on tilanne.

Kotonamme on koko viikon ollut ahdistava tunnelma.

Lähes kaikki on kuten ennenkin, uuneja on lämmitetty, tiskikonetta tyhjennetty, imuroitu ja pesty pyykkiä. Käyty ulkoilemassa. Kolattu pihaa.

 Koiria on kovasti tuntunut hämmentävän emännän itkuisuus,

 ne kulkevat perässä ja kun istun johonkin, nuolevat naaman läpikotaisin.

Syvä matalapaine tunnelmassa johtuu raskaasta päätöksestä jonka olemme joutuneet tekemään, Lilin on aika poistua laumastamme. Lili on ollut aivan valloittava koira, mainio harrastukaveri ja varsinainen kainalokoira. Lili herätti meidät yöllä, jos Milalla oli niin paha ripuli, ettei se kyennyt muuta kuin odottamaan takaovella että joku päästää ulos. Joka kerta kun tultiin kotiin, eteisestä kuului maailman huvittavin "kurrrrrrr"-kujerrus, kun Lili tervehti kotiin tullutta perhettään. Kun sen päästi ulos, se kirmasi joka kerta kuin ei olisi ennen saanut irti olla, kävi välillä tarkistamassa että lauma on tallessa ja taas juoksi korvat suorina. Illalla se meni omaan petiinsä nukkumaan, mutta kun ihmisten hengitys alkoi käydä nukkumistahtiin, se hiipi hiljaa sänkyyn ja heräsi aamulla tyytyväisenä meidän välistä koivet kohti kattoa ja kun jommankumman ihmisen silmät avautuivat, se pussaili naaman kuolaiseksi häntä heiluen. Treenikavereita se tervehti aina iloisesti ja töitä teki kentällä erittäin kiitettävällä intensiivisyydellä. Meidän oma juttu oli korvan "kirputus", Lili kupsutti mun korvanlehtiä etuhampaillaan aina kun sai tilaisuuden, se keksi sen jo pentuna jostain.
 

 

Kaikkea sitä ylitsepursuvaa energiaa ja rakkautta mitä tuo koira oli täynnä, varjosti koko sen elämän ajan arkuus ja kyvyttömyys hallita omia voimiaan ja aggressioitaan. Se pelkäsi lapsia ja joitain vieraita ihmisiä, se yritti puolustautua pelottavissa tilanteissa huutamalla ja monet meidän tutut ovatkin saaneet tuta Lilin haukut. Se ei koskaan purrut ihmisiä, mutta teki muuten kantansa selväksi. Jos kotona jokin kolahti, lunta tuli katolta tai hiiri rapsautti välikatossa, siitä seurasi aivan hysteerinen, paniikin sekainen huutaminen. Tai jos isäntä tuli yöllä sänkyyn, nukahdettuaan sohvalle Simpsoneita katsoessa, huudettiin taas, viimeaikoina yölliset huudot vaihtuivat hiljaiseen murinaan.  

 

Pahinta kaikesta, oli se mitä Mila sai osakseen tästä kaikesta. Narttukoirilla on monesti jos jonkinmoista välien selvittelyä ja se on täysin ymmärrettävää, mutta meillä nuo kahakat vietiin melko nextille levelille Lilin toimesta. Milalla on ollut korvat rei'itetty, kuono ja huulet lävistetty, pari viimeistä kertaa on niska ja kaula saanut melkoiset ruhjeet. Tällä hetkellä Milalla on antibioottikuuri, koska kaulassa on sen verran mojova reikä, ettei se alkanut paranemaan pelkällä puhdistelulla. Kerran Lili on käynyt myös vieraan koiran päälle, saaden aikaan tikkausta vaativan vekin. Sillä kerralla se ei onnistunut ottamaan kunnolla kiinni, kuten se tekee Milalle, kaksi ihmistä saa tehdä melkoisen työn että sen hampaat sai irti toisen nahasta. Mila on melko provosoituva tyyppi itsekin, mutta Lilin voimankäyttö menee niin yli, ettei se ole hyväksyttävää enää.

Nämä rähinät nostivat pintaan kysymyksiä. Mitä ne tilanteet on, missä näin käy? Onko se kipeä jostain? Teenkö minä jotain väärin? Koska se tapahtuu uudelleen? Entä jos niille tulee rähinä kun olen yksin niiden kanssa kotona, enkä pysty erottamaan niitä? Joudunko seuraamaan sivusta, kun ne tappavat toisensa? Entä jos jonain kauniina päivänä Lili ahdistuu jonkun lapsen lähestymisestä niin paljon, että se käyttää tätä tapporavistustaktiikkaa puolustautuakseen tuolta pelottavalta ihmisen pennulta? Voidaanko me elää sellaisen pelon kanssa, että hetkenä minä hyvänsä voi olla helvetti irrallaan, eikä seurauksia uskalla ees ajatella... Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Asiaa vatvottiin monelta kantilta, emme voi elää siinä pelossa, että jotain voi sattua hetkenä minä hyvänsä. Analysoimme noita tilanteita eri ihmisten kanssa, koira-ihmisten, ei-koira-ihmisten, eläinlääkärin ja kasvattajien kanssa, lähes tuloksetta. Emme voi ottaa sitä riskiä, että jonain päivänä kohteena onkin joku muu kuin Mila, vieras koira, lapsi tai aikuinen. Toki osan tilanteista pystyy välttämään, mutta jos pelko on läsnä kotona, tavallisessa arjessa, onko se enää siedettävää? En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi sitä, että hyväsydämmisyyteni varjolla olisin antanut näiden mahdollisuuksien elää ja sen seurauksena jotain aivan kamalaa tapahtuisi. Terveysongelmia ei ole löytynyt, eikä mitkään "vippaskonstit" olisi taanneet turvallisempaa tulevaisuutta. Uuteen kotiin emme tahtoneet Liliä antaa, koska ongelmat eivät poistuisi sillä, että se vaihtaisi maisemaa, uudessakin kodissa olisi varmasti pelottavia tilanteita ja ihmisiä tai koiria, joilta Lilin olisi pitänyt itseään "suojella". En voi siirtää vastuuta kenellekään, kun tiedän millaista käytöstä Lilin taustalla on. Niin paljon kuin koiriani rakastankin, loppujenlopuksi koirien tehtävä on tuottaa omistajilleen iloa elämään, ei pelkoa, ahdistusta ja vaaratilanteita. Joten minun on aika hieman kylmettää sydäntäni ja ottaa se järki käteen.  

Kiitos Lili näistä kolmesta vuodesta, joina saimme toisiamme kasvattaa.

 Tämä oli elämäni raskain päätös.
 

"Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, niin minä sinua vaan.

Vaik' leipä loppuis, vesikin, yksi pysyy kuitenkin, minä sinua vaan.

 Ja kun joskus syliin mustan maan mä sua joudun kantamaan,

 niin minä sinua vaan."

-Suvi-



Verso kevät, verso!

Blogien ihmeellisessä maailmassa seilatessani olen todennut, että nyt alkaa olla aika. Nimittäin kevään ensimmäisiin kylvöihin! Meilläpä kasvaa nyt keittiönpöydällä valkosipulia, herneitä, rucolaa ja basilikaa. Toivottavasti kylvöt onnistuvat, näistä nimittäin voisi saada hyviä makuja leivänpäälle ja salaattiin.

 

Pikkuhiljaa täytyisi alkaa olla myös esikasvatettavat ulkokukat ja kasvit mullassa, mutta en oo vielä saanut päätettyä mitä meillä kasvatetaan ensi kesänä. Ja mitkä niistä tarvii esikasvatuksen, kurkku ainakin, niin ei käy kuten edellisellä kurkunkasvatus yrityksellä, se alkoi kukkia juuri ennen ekoja pakkasia :D Mutta kantapään kautta näitä on vissiin kasvateltava että oppii, viime kesänä peruna teki n. 20cm korkeat varret, etkä kukista ollut tietoakaan, MUTTA kun suunniteltiin että raivataan ne mätänemään alkavat varret tunkiolle, alkoikin peruja löytymään! Hämmentävää :D

 

En malttais oottaa, että lumet sulaa ja kasvihuone saadaan pystyyn, isäntä kävi yks ilta lapioimassa lumet syksyllä valetun lattian päältä ja tuumasi, että muuratahhan voi, vaikka ympärillä olis lunta, jos vaan lämpötila pysyy plussalla ;) Kasvimaata laajennetaan myös ja täytyy miettiä mitä sinne laitellaan perunan lisäksi. Tilailin myös äsken netistä monivuotisten perennojen siemeniä, osaankohan niitä kasvattaa niin että niistä penkkiin asti olisi? Ehkä niistä jotain tulee :)

 

Näiden aurinkoisten keväthaaveilujen seassa meidän elämä on melko alavireistä tällähetkellä, kun koirien kanssa on tässä koko talvi sattunut ja tapahtunut. Ollaan toivuttu ja sairastuttu, syöty lääkkeitä purkki tolkulla, selvitty riitoja ja paikattu hampaan reikiä, koirilta, ei ihmisiltä sentään. Alkaa siis pikkuhiljaa näyttämään siltä, että nämä kaksi narttua ei välttämättä mahdu enää saman katon alle, olemme tulleet t-risteykseen jossa pitää päättää mihin suuntaan lähdemme, mitä tehdä? Voiko tämän hetkiset elämisjärjestelyt jotenkin soveltaa siten, että kaikille olisi turvallinen tila elää Yläkylän tuvassa...? En tiedä vielä.

 

Kevät saisi siis kasvattaa versoja niin kukkaruukkuun kuin ajatuksiinkin.

 

-Suvi-



Ryhtiä!

Nyt täytyy myöntää että pieni ryhdin korjaus on tarpeeseen.

 Uuden vuoden tienoilla avauduin siitä, että en aio tehdä mitään perinteistä uuden vuoden aloittavaa elämäremonttia, enkä ole niin tehnytkään :)

Mutta tän viikonlopun aikaan oon miettiny monenmoisia ruokailu ja liikunta juttuja ja ajattelin, että, täytyy ottaa takaisin käyttöön meillä monta vuotta käytetty ruoka- ja kauppalista systeemi.

Eli joka viikolle väsätään ruokalista ja sen mukaan tehdään kauppalista ja vuoroviikoin käydään ruokakaupassa. Tämä tyyli on jäänne siitä kun asuimme Jyväskylässä kerrostalokaksiossa

 ja jaoimme tarkemmin menot puoliksi, meillä oli yksi auto, johon toinen osti polttoaineet ja toinen kävi ruokakaupassa ja vuoroviikoin vaihdettiin :) Se toimi ihan tosi hyvin ja nyt se on viimeaikoina hieman lipsunut, mutta jospa sen tästä taas saisi pyörimään. Tällähetkellä tosin autoja on kaksi, joten molemmat hankkii omat polttoaineensa :D
 

 

 Olen tykännyt tästä systeemistä tosi paljon :) Luulen että tällä voi vähän säästää ruokalaskuissa kun suunnittelee hyvin valmiiksi mitä syödään ja ostaa vain sen tarvittavan. Näin ei tule myöskään herkuteltua liikaa, kun ei tuo kaappeihin pyörimään mitään ylimäärästä ja asumme niin keskellä ei mitään, että täältä ei kauppaan lähdetä ihan tuosta vain jos tekee suklaapatukkaa mieli! Tosin innokkaana leipojana se herkku syntyy melkein tuosta vain vaikka kaapit olis kuinka "köyhät"...

 

Meillä ei yleensäkään kaappiin voi jemmata mitään, mä en pysty olemaan syömättä jos tiedän että kaapissa on jotain naposteltavaa. Siksi yritän nykyään pitää pähkinöitä, porkkanoita ja juureslastuja tms. mitä voi pahimpaan hätään napostaa eikä tule ihan niin paha mieli kuin jostain suklaakekseistä.. Nomnom.. Siitä tulikin mieleeni että luin juuri hiljattain erään keksireseptin johon tuli banskua, kaurahiutaleita ja jotain... Täytyypä ettiä se, kuullosti terveelliselle kun ei ollu ees sokeria :D Näin niitä naposteltavia syntyy :)

 

 

Reipasta tulevaa viikkoa, varokaa jäätiköitä!
Täällä niitä tuntuu ainaki olevan, tielle ei uskalla edes mennä koiria kävelyttää ku on niin liukasta,
täytyy pistää lumikengillä koreasti ens viikko ni pääsee liikkumaan, vaikka en edelleenkään mitään kuntokuuria oo alottanu! ;)

 

-Suvi-