Sukujuuria ja isänpäivää

Olimme viikonlopun Kainuussa, Ristijärvellä mieheni mummon luona. 

Siellä sijaitsee myös "meidän mökki", eli siis mieheni vanha mummola,

 joka on jossain vaiheessa vilahtanut täällä blogissakin. Mökki ei ole talvikäytössä, vaikka se periaatteessa mahdollista olisikin. Kävimme kuitenkin lauantaina koirien kanssa tarpomassa Pihlajavaaralla, tsekkaamassa että mökillä on kaikki ookoo. Lunta oli jo melko reilusti, moottorikelkan jälkiä siellä täällä, pakkastakin kymmenisen astetta. Ja luonto oli satumaisen kaunis :) Mieheni kysyi ottamiani kuvia katsellessaan, miksi olin ottanut mustavalkoisia kuvia? No ei ne mustavalkoisia ollu, luonnossa vaan ei ole värejä sillä kelillä.

Mieheni suku on tosiaan sieltä Kainuun korvesta kotoisin, vierailemme mummun luona muutaman kerran vuodessa. Mummu onkin oikea teräsmummu, 86v. virkeä ja yksin asuva leskirouva, tykkää meidän koirista hirmuisesti ja lellii niitä aina niin etteivät meinaa kotiin enää meidän matkassa lähteä. Mökki on miehelleni tärkeä paikka, hän on siellä lapsena viettänyt kesiä ja muita lomia, ovat kuulemma joulujakin viettäneet siellä. Harmiksemme matka on vaan niin pitkä ettei ihan harvase viikko tule lähdetyksi, n. 400 kilometriä, reilu 4 tuntia autossa... Työviikon päälle ja sunnuntaina takaisin.. 

Isänpäivää meillä ei paljoa vietetty, omia lapsia ei ole,
mieheni toivotteli puhelimitse hyvät isänpäivät omalleen ja minun osani
oli käydä viemässä kynttilä haudalle.
 Isäni kuoli pari vuotta sitten yllättäen ja isänpäivät on sen jälkeen olleet hieman
 ahdistavia päiviä, mutta olen päättänyt asennoitua asiaan vaalimalla positiiviasia muistoja
 ja olla onnellinen siitä että minulla oli niin mahtava isä.
Tosin näihin aatoksiin ei tarvita edes isänpäivää,
asia käy mielessä edelleen useita kertoja viikossa.

Syvällisistä aatoksista huolimatta, mukavaa viikkoa kaikille!
Ja muistakaa niitä isejä, äitejä ja ystäviä muulloinkin
kuin vain niille kalenteriin raivattuina aikoina!

-Suvi-