Pohtija

Huoh, viikonloppu oli ja meni. Perjantaina oltiin tosiaan sitä Elastista kattoo ja oli hurjan hauska reissu, ens perjantaina pitäis jaksaa taas rillutella kun ois pikkuiset joulut yhdellä akkaporukalla. Huhhuh! On vähän rankkoja reissuja aina tuommoset biletykset!

Olen taas pohtinut asioita, ja samalla kun aloin kirjottaa tänne näitä pohtimisiani, aloin pohtia kirjoitanko liikaa pohtimisistani.. Mutta päätin, että tämä blogi kertoo minusta, minun elämästäni ja näin ollen kirjoitan tänne juuri sen mikä milloinkin mielenpäällä on!

Asiaan siis, näin eilen siskoani vähän liian pitkän tauon jälkeen ja juttelin sen kanssa mm. työkuvioistamme. Tänään mietin näitä työasioitani ja olemistani yleensäkin. Olen nyt pian 2 kuukautta ollut kotosalla, vielä ei ole tietoa töiden jatkumisesta. Jotenkin mulle on tullut vähän ristiriitaisia fiiliksiä siitä mitä tässä nyt pitäisi tehdä, odotanko hyvillä mielin kotosalla sitä että ne työt mahdollisesti jatkuu jossain vaiheessa vai pitäisikö sitä ryhtyä toimenpiteisiin itsensä uudelleen työllistämiseksi? Jos päätän odotella, kuinka pitkään odottelen, kai sitä pitäisi jokin takaraja tälle lorvimiselle asettaa.. Tai jos haluaisin toimia, niin mitä sitä sitten tekisi? Luulen että tässä maailman tilanteessa ne työtkin olisi jotain mitä sattuisi saamaan, olen kyllä uteliaisuuttani silmäillyt työpaikkailmoituksia, mutta ne eivät ole herättäneet minussa uskoa tai intoa tulevaisuutta kohtaan. Ja sitäpaitsi mun tämänhetkinen työ on ihan hyvä, tai siis se työ mistä olen lomalla. Mutta en mä sitäkään ehkä halua tehdä lopun ikääni...

Ja näistä tämänkaltaisista pohdinnoista pääni alkaa kehittelemään ajatusketjuja, jotka versovat kutakuinkin siten, että alan miettiä "mitähän sitä tekis isona, kun ei huvittais koko lopun ikää kulkea raksalla melkein 100 kilometrin päässä, kauhean epäkäytännöllistä.. Olispa tässä lähellä töitä, mutta mitä töitä, jos sitä kuitenkin asuis jossain muualla.. Ai ja missä muka? Vitsi, jos kuitenkin vaikka jossain missä ois katuvalot, ja sit vois valita makkariin uuden tapetin ku toi nykyne on vähän tylsä.. Olis varmaan aikanaan pitäny opiskella jotain järkevämpää. En ikinä tuu saamaan mitään KIVOJA töitä ja haluan muuttaa POIS TÄÄLTÄ!" Ja ahdistus-paniikki on valmis.. Että ollapa minä kun on tällainen pohtija. Maanantait on kaikkein pahimpia.

Näistä sentään aina selvitään ja viimeistään silloin kun mies tulee kotiin ni se osaa pistää asiat taas oikeinpäin ja voin todeta että mulla on oikeastaan kaikki aika jees :) En tiedä kumpaa mahtaa hirvittää enemmän, minua vai miestäni se tosiasia että 30. ikävuosi ei oo mulla enää kovin kaukana ja se saattaa kuulemma joissain ihmisissä aiheuttaa pientä kriiseilyä.. Seuraavat pari vuotta voi tällä mielenlaadulla käydä aika mielenkiintoiseksi :D Onko muilla ihmisillä tällaisia tuskasteluja vai pohdinko tosiaan liikaa asioita? Ehkä olen pohtija, jolla on liikaa aikaa pohtia itseään.

Kriisitöntä viikkoa teille ;) 

-Suvi-