Welcome!

Welcome!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Puutarha haaveita

Nyt on se aika vuodesta,  kun alan haaveilla seuraavan kesän puutarha jutuista.
 Menneenä kesänä puutarhahommat jäi melko vähälle, koska suoraan sanottuna aikani meni muuhun huushollin pyörittämiseen.  Nyt on hyvä siis uhrata muutama ajatus ensi vuodelle.



Aion hahmotella takapihalle ns. puutarha-alueen. Haluaisin koko pihasta runsaan ja vehreän puutarhan, mutta piha on melko suuri ja siellä pelataan ja harrastetaan koirien kanssa, täytyy avointa nurmea jättää myös. Joten pihan perälle tulee erillinen puutarha.
Kevääksi on tulossa uusi kasvihuone,  viime viikonloppuna purimme vanhan, lahonneen muovihuoneen. Kyllä siellä tomaatit kasvoi viime kesänä,  mutta se tuskin olisi yhtään syysmyrskyä kestänyt enää. Nyt on tulossa siis uusi, parempi ja suurempi :) Täytyy talven aikana tehdä istutus suunnitelmia sinne!

Kavihuoneen rakennuspiirrustukset ;)
Lisäksi pihan laidassa on pieni kasvimaa,  josta saatiin männäkesänä vähän perunoita,
 herneitä, salaattia ja pari porkkanaa (kyllä, pari. En käsitä miten porkkanoiden kasvatus voi olla niin ylivoimaisen vaikeaa...)  Siitä reunasta löytyy myös pari mansikan taimea ja pikku tupsut minttua ja oreganoa.  Sitä aion laajentaa.  Ensi kesänä meinaan laittaa niitä porkkanoita enemmän (jos niitä sit olis pöytään asti edes 10kpl. ) peruja ja punajuuria.  Salaattia ja herneitä tulee myös reilusti. 
Alueella on lisäksi luumu- ja omenapuu, omppupuita saattaa tulla lisää. 

Vasemmassa reunassa kasvihuoneen pohja ja oikealla kasvimaa. Keskellä on hedelmäpuut.
 Koko tämän puutarhan aion vielä rajata kukkapenkeillä muusta pihasta hieman erilliseksi alueeksi.
Kovat on nyt suunnittelut, nähtäväksi sitten jää, joutuuko matkalla karsimaan hieman ja siirtämään osan seuraavalle vuodelle :)


Etupihallekkin olisi kiva saada vähän enemmän ilmettä, mutta sen suunnittelu saattaa jäädä keväälle tai jos talvella saa jotain huikeita idiksiä ni sitten sitäkin todennäkösesti myllätään keväällä.


Sisätiloissakin pukkaa vielä remonttia, ehkä niistä jossain vaiheessa lisää :)

-Suvi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti