Welcome!

Welcome!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Gordoninsetteri


Viime sunnuntai oli koira-asioiden täyteinen päivä, aamulla ulkoilin rakkaan ystävän ja hänen koiriensa kanssa, iltapäivä meni paikallisen koiraharrastusporukan vuosikokouksessa, se poiki minulle paikan yhdistyksen johtokunnassa, joka kokoontui heti perään. Päästään tällekkin vuodelle järkkäämään kaikenmoista ohjelmaa koirille ja koiraihmisille :) Ja koska tammikuussa esittelin vanhemman koirani Milan (spanielipostaus klik!) ajattelin tehdä saman myös meidän juniorista, Lilistä, meidän Lili Vieno Birgitasta.


Gordoninsetterit ovat seisovia lintukoiria. Rodun esittelyä löytyy TÄSTÄ. Näiden koirien elämäntehtävä on siis metsästää lintuja ja sen kyllä huomaa meidänkin neidistä. Osa suomalaisista kasvattajista myy pentuja vain metsästäville ihmisille, joka toisaalta on myös minun mielestäni ihan järkevääkin, koska vahvasti riistaviettinen koira saattaa tuottaa hankaluuksia tilanteessa jos toisessakin. Vaikka meillä ei metsästetä, on meillä silti kaksi metsästyskoiraa, tosin olen pyrkinyt pitämään huolen siitä että metsästyskoiran energia saadaan kanavoitua johonkin järkevään toimintaan, vaikka se ei aina metsätykseen liity.


Lili oli minulle tullessaan puoli vuotias, laiha ja arka setterivauva. Se pelkäsi kaikkea, ei ollut ikänään ollut autossa, hihnassa, saati sitten muutenkaan ihmisten ilmoilla tai tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa. Minä asuin silloin aivan Jyväskylän keskustan tuntumassa, kerrostaloyksiössä ja vietin elämää, jossa lähes päivittäin oltiin tekemisissä eri ihmisten ja koirien kanssa. Mahtoi olla melkoinen kulttuurishokki tuolle pallerolle. 


Ensimmäinen puoli vuotta meni varmaan siihen, että opeteltiin olemaan hihnassa ilman että edettiin juoksemalla taluttajan ympäri niin kauan kun hihnaa riitti. Opeteltiin olemaan autossa itkemättä, tehtiin havaintoja siitä että meillä ei tarvitse juoda vesikuppia aina tyhjäksi kun siihen laitetaan vettä, sitä tulee aina lisää, ruuan saa kaksi kertaa päivässä ja sen voi syödä rauhassa, kukaan ei sitä sinulta vie pois. 


Typykkä kotiutui kyllä melko hyvin, tulivat alusta asti juttuun Milan kanssa, joka tuolloin oli 4-vuotias. Pikkuhiljaa alkoi käytöstapojakin tulla esille ja Lili hoksasi, että ihmisen kanssa voi ja kannattaa tehdä yhteistyötä, eikä vain hösöttää oman vaistonsa varassa joka tilanteessa. 


Vielä Jyväskylässä asuessamme ehdimme muutamia kertoja käydä agilityssä, joka osoittautui ihan ykköslajiksi, sekä koiralle että omistajalle. Maalle muutettuamme kuitenkin lonkkakuvat kertoivat karua tarinaa periytyvästä lonkkanivelen kehityshäiriöstä (lonkkanivel dysplasia) tuloksella D/D eli kohtalainen nivelen kehityshäiriö. Agilitystä tuli meille epäsäännöllistä iloittelua ja tavoitteellisempi harrastelu vaihtui tokoon, eli tottelevaisuuskoulutukseen. Keväämmällä alkaa myös haku, eli ihmisten ja esineiden hakua maastosta. Odotan innolla :)


Kotona Lili on hellyyden kipeä sylikoira, vaikka fyysinen koko ei tätä puolla (60cm x 25kg).
Se hössöttää ja vöyhöttää, on mielellään "apuna" kaikissa kodin töissä, ja heittää helposti parinkin tunnin lenkin laukkaamalla ja sinkoilemalla edes takasi. Olis hauska joskus virittää siihen joku matkamittari :D 


Lili on setterimäiseen tapaan iloinen, rakastava ja vilkas, vieraita kohtaan hieman hitaasti lämpenevä ja ujosteleva. Juuri hyvä, rakas karvakasa. Pienestä ujosta luuviulusta on kahdessa vuodessa kasvanut yritteliäs toko-koira, ja aion tulevaisuudessakin panostaa yhteiseen harrastustoimintaan.




-Suvi-












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti