Welcome!

Welcome!

lauantai 8. helmikuuta 2014

Sämpylöitä ja äkkiä!

Joskus on pakko saada tuoreita sämpylöitä ja silloin kun tarve iskee on sen tapahduttava äkkiä! Aamuisin esimerkiksi on ihana syödä tuoreita sämpylöitä, mutta ei jaksa alkaa nostattelemaan ja odottelemaan ja vaivaamaan, tosi vaivalloista ja aikaa vievää ;) 


Ratkaisuna tähän ongelmaan löytyy hiivattomat sämpylät! 
Katsoin ohjeelle pohjaa Suklaapandan keittiöstä (klik!)
Vähän sävelsin ja hyviä tuli!

Hiivattomat porkkanasämpylät:

2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl ruisjauhoja
2-3 porkkanaa hienoksi raastettuna
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 rkl siirappia
2½ dl kylmää vettä

Sekoitetaan kaikki aineet kulhossa, 
ensin kuivat aineet sitten siirappi ja lopuksi vesi. 
Taikinaa ei tarvitse vaivata erityisemmin, sekoita vain tasaiseksi. 
Huom! Taikina jää aika löysäksi, mutta se ei haittaa!
Lusikoi leivinpaperille taikinanökkösiä,
 muotoile sämpylöiksi jauhoisilla käsillä. 
Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 12-15 minuuttia.


Näiden tekemiseen ei todellakaan mene kuin hetki! 
Ja ovat aivan taivaallisen hyviä ja ihanan rustiikkisen näköisiä. 

'

Tätäkin ohjetta voi varioida, taikinaan voi lisätä esim. kaurahiutaleita, ruisjauhot voi korvata joillain muilla jauhoilla, laittaa esim. vain vehnäjauhoja. Porkkanan voi jättää pois jos ei pidä jne. 
Itse tulee katsottua ohjeita lähinnä oikeiden raaka-aine määrien katsomiseen, ja muuten voi aika vapaasti muunnella, korvata aineita toisilla ja lisäillä omia lempiaineita, siemeniä, hiutaleita...


Maistuvaa viikonloppua!

-Suvi-








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti