Welcome!

Welcome!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kosmetiikan kokkikoulu

Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on keholle hyväksi. Se hoitaa myös ihoa.

Itse olen alkanut viime aikoina kiinnittämään entistä enemmän huomiota ruokiini, ajatellut niiden terveellisyyttä ja ekologisuutta. 
Missä ne on tuotettu, kuinka paljon saan lisäaineita syömisistäni.



Sen lisäksi olen innostunut myös etsimään tietoa vaihtoehtoisista kauneudenhoito tuotteista. 
Eli siis vaihtoehtoa niille kaupan kemikaalikoktaileille. 
Käytän kyllä meikkejä, hiustuotteita jne. 
Mutta silti kiinnostaa tutustua toisenlaisiinkin vaihtoehtoihin.


Tavallisista keittiön antimista voi löytyä monenlaisia käyttökelpoisia tuotteita
 erilaisiin iho-ongelmiin.


Kurkku on varmasti kaikille tuttu, jos ei itse kokeiltuna niin leffoista. 
Jääkaapissa hetken levänneet kurkkuviipaleet 
rauhoittavat silmänympärysihoa ja poistavat turvotusta.


Kananmuna antaa kasvoille pikakohotuksen. Sekoita valkuainen ja ruokalusikallinen hunajaa, sekoita, levitä kasvoille ja anna vaikuttaa 10-15 min. Huuhtele lämpimällä vedellä.

Hunaja sisältää bakteereja tappavia ainesosia.
Avokadoa voi käyttää hoivaamaan sekä kasvoja että hiuksia.
Kreikkalainen jukurtti rauhoittaa ärtynyttä ihoa.


Kaurahiutaleista saa kuorinnan kun lisää lorauksen öliiviöljyä.





Oliiviöljy kosteuttaa kasvoilla, iholla, hiuksissa. 
Hiuspohjaan käytettynä kannattaa antaa vaikuttaa jonkin aikaa, 
vaikka saunassa ja pestä erittäin huolellisesti shampoolla, 
ettei öljyä jää hiuksiin.

Ei muuta kun sekoittelemaan ja testailemaan millaisia kokkailuja kylpyhuoneessa voisikaan tehdä! Tätä on varmasti tulossa lisää.

Hehkuva hipiäistä viikonloppua!

-Suvi-














1 kommentti:

  1. Blogissani pukkaisi sinulle haastetta. ;) http://markanpilkkuja.blogspot.fi/2014/01/kodin-lempipaikka-haaste.html

    VastaaPoista