Welcome!

Welcome!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Aloitetaas

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä on hyvä hetki
 julkaista blogin ensimmäinen postaus. 
Aluksi haluan kertoa jotain itsestäni ja motiiveistani. 

Olen siis vajaa kolmekymppinen nainen,
 joka viime keväänä kuukauden remonttipuristuksen
 päätteeksi pakkasi miehensä kanssa kaupunkikaksion
 sisällön pahvilaatikoihin ja muutti maalle. 
Mukana muutti myös kaksi vilkasta ja vauhdikasta koiraa.
 Luulen että niiden sielunelämää tämä muutto on erityisesti hyväillyt :D 
Toki myös meidän ihmisten, alun pienoisen kulttuurishokin jälkeen..

Muuttopäivän poseeraus

Sitten tästä bloggaamisesta. 
Luin ensimmäisiä kertoja blogeja joskus vajaa pari vuotta sitten.
 (Kyllä, olen elänyt vähän pimennossa)
Minulle on vakiintunut muutamia blogeja, joita seuraan aktiivisesti. 
Nämä blogit ovat antaneet minulle niin paljon hyvää mieltä,
 inspiraatiota ja innostanut sellaisten asioiden ääreen joita ei tullut kaupungissa asuessa harrastettua,
 että jossain vaiheessa heräsi ajatus omasta blogista. 
Ja tässä tämä nyt on! Toivottavasti voin tuottaa 
jollekkin lukijalle edes hippusen samanlaista hyvää mieltä 
kuin itse olen lukemistani blogeista saanut.


Luulen, että homma lähtee käyntiin sillä meidän rempalla, 
joka tehtiin viimevuoden huhtikuun aikana.

P.S. En omista "kunnollista" kameraa, joten antakaa anteeksi kuvien laatu. 
Ehkä asiaan tulee vielä joskus muutos :)

-Suvi-







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti